Nyt en puhu kasvukivuista, vaan niistä nimenomaisista kasvatuskivuista. Hieman yli neljän vuoden ajan, olemme mieheni kanssa koittaneet kasvaa vanhempina ja kasvattajina. Kasvatusmetodeja on muutettu sitä mukaa, kun edelliset on huomattu toimimattomiksi. Nyt kun toinen lapsi on tulossa, olemme koittaneet saada ajatuksemme kasvatuksen suhteen mukautumaan toisiinsa aiempaa paremmin. Tämä on kuitenkin osoittautunut todella hankalaksi.
Itse olen iltaisin paljon poissa, ja päivät kahdestaan pojan kanssa. Päivisin meillä noudatetaan rajoja, ja tehdään se, mitä on pyydetty. Poika kerää pääsääntöisesti nätisti omat lelunsa, ennen kuin aloittaa uuden leikin. Telkkaria katsotaan yksi piirretty kerrallaan, ja ohjelman loputtua televisio sammuu, ja touhataan jotain muuta. Iltaisin telkkari, tietokone ja pelit sammuvat kello 20, jonka jälkeen rauhoitutaan odottamaan Nukkumatin saapumista. Mutta kuten jo mainitsinkin, tämä toimii silloin, kun itse olen kotona. Tahti on täysin toinen, kun miesväki on kotona kahdestaan.
Silloin lelut ovat hujan hajan, kolme muistipeliä sulassa sovussa aiheuttamassa kaaosta keskellä lattiaa, piirretyt pauhaavat tunnista toiseen, Angry Birdsit laulavat tietokoneella, ja käsikonsolipeli piipittää sohvan nurkassa. Tämä kaikki yhtä aikaa. Kello menee eteenpäin, ja kun itse saavun kotiin, on totaalinen kaaos valmis. Poika on hereillä ja häärää samaan tapaan, kuin päivälläkin. Sitten ihmetellään, kun pojalle tulee uni vasta puolilta öin.
Lopputuloksena tälle kaikelle, on "rakentava" keskustelu siitä, kuinka taas kerran on unohdettu pitää kiinni sovitusta. Kunpa vain tietäisin, miten kahden ihmisen kasvatusajatukset saataisiin nidottua yhteen niin, ettei samoista asioista tarvitsisi taistella kerta toisensa jälkeen. Näillä eväillä nyt kuitenkin jatketaan arjessa eteenpäin, ja koitetaan saada homma toimimaan :) Itseään, saati sitten toista osapuolta, on mahdotonta muuttaa, joten kompromissit lienevät tässäkin kova sana :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti